Kartanon Ratsastajien syyskausi 2020

Hei, kevät meni odotellessa ja sitten kesä vain hurahti ohitse! Pidettiin kesäleirit joilla oli mahtava tunnelma jälleen kerran. Tehtiin valtava kasa heinäpaaleja ja Siru-tamma sai suloisen Sibriikka-tammavarsan, joka odottelee jo rapsutuksianne. Myös pienet ystävämme marsut ja kanat ovat kasvattaneet ryhmäkokonsa maksimiin kesän aikana...

Nyt toivotaan parasta ja opetellaan tallillakin pitämään etäisyyttä muihin ihmisiin koronatilanteen vuoksi. Osa porukasta kuuluu ns. riskiryhmiin. Toivommekin että käsiä pestään ahkerasti ja käsidesiä käytetään tullessa ja mennessä. Kaikki mahdolliset eväät syödään ulkona. Pyydettäessä järjestämme kasvomaskillisen avustajan ja satuloidun ratsun suoraan selkäännousutelineelle tai kentälle. Emme voi taata että kaikien ryhmien kaikki oppilaat kykenevät maskia käyttämään koko ajan. Jos tunnet itsesi sairaaksi, jätä ratsastus väliin. Mikäli olet altistunut koronalle ilmoitathan myös tallille siitä, jotta voimme välittömästi ryhtyä tarvittaviin jatkotoimiin. Niin sanotut putoamiskakut jäävät nyt tauolle toistaiseksi.

Muistathan aina tallilla pyytää apua jos tarvitset, ja auttaa muita parhaasi mukaan.

Tervetuloa taas viihtymään tallille!   
 
MA 17.8. VAKITUISET RATSASTUSTUNNIT JATKUVAT ratsastustunnin hinta 35€. Peruutukset viimeistään edellisenä päivänä, poislukien äkilliset sairastapaukset. Muistathan perua myös taksin ajoissa! Mikäli joudut peruuttamaan tunnin jonkun menon vuoksi, pyrimme järjestämään samalta viikolta toisen tunnin. Pukeudu sään mukaan, tarvittaessa toppahousut, rukkaset ja varrelliset lämpimät talvikengät. Pakkasraja -15.  Myöskään kaatosateella emme ratsasta.

LATOTANSSIT on peruttu koronan vuoksi.

26.-27.9.SPECIAL OLYMPICS MESTARUUSKILPAILUT Kouluratsastuksen ja Working trailin SO-mestaruudet  ratkotaan Harjun Oppimiskeskuksessa Ravijoella. Järjestäjänä Kartanon Ratsastajat. Kotitallilta lähtee paikalle suuri joukko ratsastajiamme! HUOM: Edeltävällä viikolla mahdollista ratsastaa talutustuntien aikana ratsastuskentällä kisaratoja läpi. VIIKONLOPUN TUNNIT PERUTTU.

PERUTTU 3.10.PRIX DE ERIKSGÅRD kello16. Tallien välinen leikkimielinen välienselvittely tallin etupellolla. Yleisöä ja toimihenkilöitä tarvitaan kannustamaan oma tallimme voittoon! Takuuvarmat naurut tiedossa!

KOULUJEN SYYSLOMA 12.10.-18.10. TUNNIT NORMAALISTI
Varattavissa eritasoisia ratsastustunteja kentällä, tai maastossa myös syysloma viikon arkipäivinä klo10-16.

PE 18.10.SOTARETKI SEIKKAILU Pitkän tauon jälkeen, kokoamme joukot ja olemme liikekannalla klo 12-16. Ratsasta metsäsissiksi pukeutuneena vihollista väijyen. Luvassa hurjia ja hauskoja juonenkäänteitä! Lopuksi hernekeittoa teltassa ja komeat lopputulet.

26.10-1.11. VIIKKO 44 HURJA HALLOWEEN RATSASTUSTUNNILLASI TEEMANA. Voit halutessasi ottaa kaameat kamppeet kotoa mukaan.. Ratsastustunneilla vaihtelevia kummitusteemoja..

LA 7.11. HUBERTUS RATSASTUS kello14. Perinteinen Ketunmetsästys ratsastetaan Eerikinkartanon pelloilla ja metsissä.. Paikalle odotetaan n. kolmeakymmentä ratsukkoa. Parhaiten pukeutunut ratsukko palkitaan illanvietossa. Viekkaina kettuina nähdään isossa jahdissa viime vuoden voittaja Ellen ja pikkuhunttereissa Villiina. EI TUNTEJA TÄNÄÄN.

30.11. KARTANON RATSASTAJIEN SEINÄKALENTERIA VUODELLE 2021 VOI TILATA, hinta 25€.

SU 13.12. Lucia kulkue. Kello 18.  Mukaan lähdössä kaikki hevoset. Tunnelmallinen (käyntivauhtinen) kulkue taluttajineen, mukana joululaulut ja kynttilät. Hevosvaraukset 1.12. alkaen. Mukaan saa tulla mielellään paljon jalkamiehiäkin laulamaan. Pipareita ja glögiä tarjolla. Tarvitaan paljon avustajia.

MA 14.12. TALLIN JOULUJUHLA  kello18 Tervetuloa juhlistamaan joulua kanssamme ja toivottamaan lempihevoselle hyvää joulua. Voit myös tuoda jouluisen kortin suosikki- hevosellesi oveen. Paikalla joulukuusi, puuroa, pipareita ja tietysti joulupukki (Pukinkonttiin pieni paketti, max5€). Vuoden 2020 joulunäytelmänä nähdään veikeä Saapasjalkakissa. Tapahtuma järjestetään koronarajoituksien puitteissa.

MA 14.12. HEVOSTEN JOULULOMA ALKAA VAKITUISET RATSASTUSTUNNIT JATKUVAT LA 9.1.2021. MAASTORATSASTUKSIA VARATTAVISSA ERIKSEEN TO-PE 7.-8.1.

ERILAISET TILAISUUDET, VALOKUVAUKSET, TALLISYNTTÄRIT, TALUTUSRATSASTUKSET, POLTTARIT, LUOKKARETKET, REKI -JA JUHLA- AJELUTUKSET, KUUTAMO JA HIIHTORATSASTUKSET,JNE. TIEDUSTELUT EMMALTA.

ILOISTA SYKSYÄ TOIVOTTAA TALLIN VÄKI!